Verkkouutiset

Annika Saarikko MT:lle: PS:n siirtäminen oppositioon oli ainoa oikea ratkaisu

Perhe- ja peruspalveluministerin mukaan päätös siirtää Jussi Halla-ahon perussuomalaiset oppositioon oli keskustan arvomaailman kannalta oikea.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Uusi perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) sanoo Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa, että ovi hallitukseen on nykymuotoiselta perussuomalaiselta puolueelta kiinni.

– Pidin ainoana oikeana vaihtoehtona perussuomalaisten puoluekokouksen valintakokonaisuuden jälkeen tätä irrottautumista ja heidän siirtämistään hallituksen ulkopuolelle, Annika Saarikko sanoo MT:lle.

Saarikon mukaan Suomessa ei kuitenkaan ole järkevää lähteä samankaltaisen parlamentaarisen eristämisen tielle, jota Ruotsissa on tehty laitaoikeistolaisen ruotsidemokraattien kanssa. Ruotsissa muut puolueet ovat pidättäytyneet tekemästä mitään yhteistyötä ruotsidemokraattien kanssa.

Osa asiantuntijoista arvioi, että Jussi Halla-ahon valinnan myötä perussuomalaiset on astunut monta askelta ruotsidemokraattien suuntaan. Saarikon mukaan perussuomalaisten eristäminen voisi johtaa puolueen kannatuksen nousuun.

– Suomalaiseen perinteeseen kuuluu kuitenkin parlamentarismin kunnioittaminen ja keskusteluyhteyden säilyttäminen, Saarikko arvioi MT:lle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)